Jouko Alanko, 1979
Kasettinauhurin toisto riippuu ratkaisevasti ääninauhan laadusta. Huonolla kasetilla saadaan huono tulos. Mutta miksi sitten kalliilla ja hyväksi tunnetulla kasetilla voidaan päätyä kurjaan lopputulokseen? Seuraavassa perehdytämme lukijaa ääninauhan valintaan, joka ei sittenkään ole niin vaikeata kuin kuvitellaan.
Kasettinauhojen normaalipituudet ovat C-60, C-90 ja C-120, ja kokonaissoittoaika näkyy jo kasetin tyypissä. Kasetin yhdelle puolelle mahtuu luonnollisesti puolet kokonaissoittoajasta. Soittoaika on yhteydessä nauhan paksuuteen, joka taas vaikuttaa nauhan sähköisiin ja mekaanisiin ominaisuuksiin. C-120 kasettia ei voi suositella nauhan ohuuden ja siitä aiheutuvien mekaanisten ongelmien vuoksi, sensijaan C-60 ja C-90 ovat erinomaisia hifikäyttöön. Koska näiden nauhojen paksuudessa ei ole sanottavaa eroa, voidaan C-90 kasettia pitää optimina, saadaanhan siihen hyvin mahtumaan myöskin klassista musiikkia.
Nykyisin markkinoilla on neljää eri nauhatyyppiä:
-rautaoksidinauhat
-kromidioksidinauhat (tai vastaavat)
-kaksikerrosnauhat (rautaoksidi + kromidioksidi)
-metallinauhat
Kun lisäksi rautaoksidi ja kromidioksidinauhat jakaantuvat alaryhmiin ei ole ihme, että kasettinauhurin käyttäjä saattaa joutua ymmälle. Valitettavasti nauhan laatua ei pysty aina päättelemään siitä, mihin ryhmään nauha kuuluu. Esimerkiksi rautaoksidinauhoissa on erittäin huonoja, mutta myös erinomaisen hyviä nauhoja. Nauhan valintaan vaikuttaa myöskin käytössä oleva kasettinauhuri. Eräissä malleissa on vain kaksi nauhanasentoa (rauta ja kromi), toisissa jopa neljä tai viisi, joissakin jopa portaattomasti säädettävä esimagnetointi. Myöskin se, missä maassa nauhuri on valmistettu vaikuttaa nauhanvalintaan.
Esimagnetointi
Äänittäessä äänityssignaaliin lisätään korkeataajuinen (70-110 kHz) esimagnetointivirta. Tämän virran suuruus taas riippuu käytetyn nauhanlaadun magneettisista ominaisuuksista, lähinnä koersitiivisyydestä. Tehtaalla esimagnetointivirta säädetään sopivaksi nauhalle, jolloin juuri sillä saavutetaan optimi taajuustoisto, herkkyys, särö ja häiriöetäisyys sekä suuri dynamiikka. Muilla nauhoilla voidaan saavuttaa huonompi tai parempi toisto riippuen nauhan vaatimasta esimagnetointitasosta ja nauhan laadusta. Itse asiassa sellainen sanonta kuin sopiva esimagnetointi tai optimi esimagnetointi on hyvin epämääräinen, sillä esimagnetointi on aina kompromissi eri suoritusarvojen suhteen.
Puuttumatta tarkemmin siihen, mikä on ääninauhan optimiesimagnetointitaso voidaan todeta eri nauhojen vaativan erilaisen esimagnetoinnin. Tiettyyn nauhuriin, jossa on kiinteä esimagnetointi (bias), sopivat siten vain määrätyt nauhat. Etenkin rautaoksidinauhojen suhteen tilanne on ollut hyvin sekava, sillä vieläkään ei ole päästy kansainväliseen standardiin, jonka mukaan kaikki valmistajat säätäisivät nauhurinsa samalla tavalla. Laitevalmistajien keskuudessa on kaksi pääryhmää: eurooppalaiset, jotka nojaavat DIN-normiin ja japanilaiset, jotka eivät perusta säätöjään mihinkään normiin. Nauhanvalmistajien keskuudessa tilanne on yhtä sekava ellei sekavampikin. Käyttäjän kannalta tilanne on ikävä olipa nauhuri sitten miten hieno ja miten monia säätöjä sisältävä tahansa.
Miten sitten esimagnetointi vaikuttaa toistoon? Jos esimagnetointi on säädetty liian alhaiseksi, korostuvat diskanttitaajuudet, särö kasvaa ja kohina lisääntyy. Liian korkea esimagnetointi taas pudottaa diskanttitoistoa, mikä puolestaan vähentää säröä ja kohinaa. Esimagnetoinnin optimiasento on näiden kahden välillä. Yleensä korvakuulolta parempi tuos saavutetaan hivenen liian pienellä (diskantti laskee) esimagnetoinnilla.
Nauhurin esimagnetointi vaikuttaa ratkaisevasti nauha/nauhurikokonaisuuden suorituskykyyn, mm. tajuustoistoon. Kuten kuvasta havaitaan pysyy bassotoisto samanlaisena esimagnetoinnista riippumatta. Huippuluokan nauha ei vielä takaa hyvää lopputulosta: nauhan magneettisten ominaisuuksien pitää vastata nauhurin esimagnetointitasoa (keskimmäinen käyrä). Liian suurella esimagnetoinnilla käyrä laskee (alin käyrä), liian pienellä taas nousee (ylin käyrä).
Viisi ryhmää
Seuraava kasettinauhojen ryhmittely perustuu samaan jakoon, jota Angus McKenzie on käyttänyt HiFi Choise -sarjan kirjassaan Cassette Decks and Tapes (Sportscene Publishers Ltd, London, 1978). Jako on looginen, sillä siinä otetaan huomioon magneettikerroksen materiaali ja nauhan vaatima esimagnetointitaso. Mitkä nauhat kuuluvat mihinkin ryhmään näkyy oheisesta taulukosta. Seuraavassa kommentit eri ryhmistä.
Ryhmän I nauhat vaativat matalan esimagnetoinnin. Tähän ryhmään kuuluvat vanhat rautanauhat ja lukematon määrä ei-merkkinauhoja, joita myydään halvalla mitä erilaisimmilla nimillä. Laadultaan I-ryhmän nauhat eivät ole kovin korkeatasoisia eikä niitä voi suositella hifi-käyttöön.
Ryhmään II kuuluvat nauhat vaativat hiukan edellistä ryhmää korkeamman esimagnetoinnin. Suuri joukko tunnettuja merkkinauhoja on tässä ryhmässä, joka sopii hyvin DIN-normin mukaisiin koneisiin. Tällaisia ovat etenkin Länsi-Saksassa ja Hollannissa valmistetut nauhurit. Useimmissa japanilaisissa nauhureissa, joiden esimagnetointitaso on korkeampi, saadaan melko sumea lopputulos, mikä johtuu heikosta diskanttitoistosta. Mikäli nauhurin nauhanvalintakytkin on rautanauhojen osalta jaettu kahteen asentoon, toimivat ryhmän II nauhat alemmassa (low) asennossa.
Ryhmän III rautanauhat vaativat vieläkin korkeamman esimagnetoinnin. Ne sopivat useimpiin japanilaisiin ja eräisiin eurooppalaisiinkin dekkeihin. DIN-normin mukaisissa koneissa niillä saadaan korostunut diskanttitoisto. Tämän hetken parhaat hifi-nauhat kuuluvat ryhmään III. Jos nauhanvalintakytkimessä on rautanauhojen kohdalla kaksi asentoa, tulee ryhmän III nauhoilla käyttää ylempää (high) asentoa.
Neljänteen ryhmään kuuluvilla kaksikerros (ferrokromi), kromi, pseudokromi ja superkromi nauhoilla on edellisiä selvemmät toimintapisteet, ja nauhat sopivat nauhuriin, mikäli siinä yleensä on näitä nauhatyyppejä varten nauhanlaadun kytkimen asennot.
Kaksikerros- eli ferrokrominauha vaatii puhtaita rautaoksidinauhoja korkeamman esimagnetoinnin, vaikka sitä voidaan kohtuullisen hyvin tuloksin käyttää rauta-asennossakin (äänitys ylemmässä (high) rauta-asennossa, toisto kromiasennossa = 70 μs taajuuskorjaus). Kromi, pseudokromi ja superkromi toimivat kaikki kromiasennossa.
Kasettinauhojen ryhmittely
Sähkömagneettisilta ominaisuuksiltaan samanlaiset nauhat on taulukossa sijoitettu samaan ryhmään. Jos esimerkiksi jokin ryhmän III nauha sopii nauhuriin hyvin, saadaan saman ryhmän muillakin nauhoilla todennäköisesti hyvä tulos mitä tulee esimagnetointiin. Nauhoissa keskenään on tietysti laadullisia eroja, jotka myös vaikuttavat lopputulokseen. Ryhmien III…IV nauhoilla päästään parhaaseen lopputulokseen.
Ryhmä I
Äänitys (bias): rauta (Fe)/low
Toisto (EQ): 120 μs
Agfa LNS
Ampex 370
Emi Standard
Scotch Dynarange
+suuri joukko ei-merkkinauhoja
Ryhmä II
Äänitys (bias): rauta (Fe)/low
Toisto (EQ): 120 μs
Agfa Ferrocolor
Agfa SDF
Ampex Plus 371
Ampex 2020
Ampex Grand Master
Audio Magnetics Plus
Audio Magnetics Super
Basf LH
Basf Super LH
Emi Hi-Fi
Emi Super
Fuji FL
Maxell LN
Memorex MRX2
Philips Ferro
Philips Super
Scotch High Energy
Sony HF
Sony CHF
TDK D
Ryhmä III
Äänitys (bias): rauta (Fe)/high
Toisto (EQ): 120 μs
Audio Magnetics XHE
Basf Ferro Super LH I
Emi Hi-Fi
Fuji FX
Fuji FX 1
Hitachi UD ER
Maxell UD
Maxell UD XL I
Memorex MRX 3
Nakamichi EX
Philips Super Ferro I
Scotch Master I
Sony AHF
Sony BHF
TDK AD
Sony OD
Ryhmä IV
Kaksikerrosnauhat:
Äänitys (bias): ferrokromi (FeCr) tai rauta (Fe)/High
Toisto (EQ): 70 μs
Agfa Carat
Basf Ferrochrom
Philips Ferro Chromium
Scotch Master III
Sony FeCR
Kromidioksidinauhat:
Äänitys (bias): kromi (Cr)
Toisto (EQ): 70 μs
Agfa Stereo Chrom
Ampex 20/20+Cr02
Basf Chromdioxid
Philips Chromium
Sony Chrome
Pseudokrominauhat:
Äänitys (bias): kromi (Cr)
Toisto (EQ): 70 μs
Fuji FX-II
Hitachi UD EX
Maxell UD XL II
Memorex High Bias
Nakamichi SX
Scotch Master II
Sony CD-a
TDK SA
Superkrominauhat:
Äänitys (bias): kromi (Cr)
Toisto (EQ): 70 μs
Agfa Super Chrom
Basf Chromdioxid Super
Ryhmä V
Äänitys (bias): metalli
Toisto (EQ): 70 μs
Kaikki metallinauhat
Yleisesti voidaan sanoa, että kaksikerrosnauhan esimagnetoiminen on ristiriitainen tehtävä, sillä nauhan pinnalla oleva ohut kromidioksidikerros vaatisi suuremman esimagnetoinnin kuin mitä nauhassa: ferrokrominauhahan esimagnetoidaan ohuen kromikerroksen alla olevan paksumman rautaoksidikerroksen mukaisesti. Kaksikerrosnauhojen etuna on suuri dynamiikka, haittana monissa nauhureissa keskiäänialueen vaimentuminen ja usein rautaoksidinauhoja suurempi kopioituminen, josta aiheutuu etu- ja jälkikaikua voimakkaiden kohtien ympärille. Myöskin keskeismodulaatiosärö on suurempi kuin pseudokrominauhoilla.
Tavalliset kromidioksidinauhat alkavat nykyisin olla vanhentuneita, sillä niiden ominaisuudet matala- ja keskiäänialueella ovat melko huonot. Sitävastoin korkeataajuusominaisuudet ovat hyvät. Puhtaille krominauhoille hyvä vaihtoehto on pseudokromi tai superkromi. Pseudokrominauhat ovat koersitiivisyydeltään yhteneviä kromidioksidinauhojen kanssa, vaikka magneettinen kerros ei olekaan kromidioksidia. Yleensä pseudokrominauhojen herkkyys on krominauhoja suurempi. Jos nauhuri on alkuaan säädetty kromidioksidille, muuttuu dolby-kohinanvaimentimen toimintapiste pseudokrominauhoilla ja tuloksena on hiukan kirkkaampi toisto keski- ja diskanttiäänialueen lievän korostuksen vuoksi.
Yleisesti voidaan sanoa, että pseudokrominauhat ovat huipputasoa, joskin dynamiikassa voi olla suuria eroja eri merkkien välillä. Krominauhan kehittyneempi muunnos on superkromi, joka suorituskyvyltän on huomattavasti parempi, Suurin heikkous lienee suuri kopioituminen, mikä saattaa häiritä klassisen musiikin kuuntelua.
Uusimpana nauhatyyppinä ovat markkinoille tulossa metallinauhat. Näiden oksidoitumattomien nauhojen koersitiivisyys on täysin omaa luokkaansa, mikä näkyy diskantin ohjattavuutena. Äänityksessä vaaditaan vielä kromiakin suurempi esimagnetointitaso, minkä vuoksi on joudutta kehittämään uusiä äänipäitä ja äänitysvahvistimia. Tavallisella nauhurilla voidaan toistaa metallinauhoja, mutta ei äänittää, sillä poistopää ei kykene poistamaan metallinauhan vanhaa äänitettä. Metallinauhoilla päästään kieltämättä erinomaisiin tuloksiin, mutta ainakin vielä tätä kirjoittaessa näyttää siltä kuin dynamiikassa olisi parantamisen varaa verrattua ryhmän III ja IV parhaisiin nauhoihin.
Nauhan valinta
Nauhurin valmistaja antaa käyttöohjeessa usein tietoa laitteeseen sopivista nauhoista. Uusien nauhojen kohdalla ei tällaista tietoa kuitenkaan ole käytettävissä. Nauhan sopivuus voidaan riittävällä tarkkuudella testata korvakuulolta seuraavasti:
- äänitetään kohinaa ULA-asemien välistä VU-mittareiden -20 dB tasolla
- toistetaan äänitettyä kohinaa ja verrataan sitä vahvistimen ohjemanvalintakytkintä kääntämällä radiosta tulevaan kohinaan
Mikäli nauha vaatii suuremman esimagnetointitason, kuulostaa kohina liian kirkkaalta. Jos taas nauhan vaatima esimagnetointi on matalampi, kuulostaa kohina tummalta. Nauhuriin hyvin sopivalla nauhalla kohinan tuisi kuulostaa lähes samanlaiselta; tarkasti ottaen ei tosin aivan yhtä kirpeältä diskantissa, mutta muutoin hyvin samankaltaiselta.
Samanlaisen testin voi tehdä äänittämällä diskanttipitoista musiikkia äänilevyltä. Toistossa verrataan nauhalta tulevaa signaalia suoraan levyltä tulevaan. Mikäli nauha sopii nauhuriin, ei äänessä saa olla havaittavaa eroa.
Kirjoittaja
Jouko Alanko
Löytyy kirjasta: Hifi-stereo Valintaopas 80
Julkaistu Jouko Alangon luvalla, kirjoitusvirheet hifidealerin piikkiin.
Tilaa uutiskirjeemme, niin saat tiedon uusista artikkeleista.